maanantai 29. kesäkuuta 2009
Kevyttä alkua
Noni tuli tossa lauantai yöllä ja sunnuntai aamuyöstä tehtyä siis tämän kesän leffan intro valmiiksi. Aika hyvä fiilis jäi ja oli hyvä fiilis sitä tehdessä. Tuli kuvattua pientä making of pätkää ja ehkä sitäkin tullaan näkemään joskus tuonnempana. Jopa rauman matkaa on pojat suunnitellut ensi viikoksi? voi hyvinkin olla että lähetään katsomaan jotai kuvattaa sieltäkin. Oppaana toimii Joonas.
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Kuvia päivän tourilta
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Kuumaa kuvaamista
Oli kyllä sellanen touri ulkopaikkakunnille, ettei paremmasta väliä. Gäpejä, droppeja rappusia ja katkenneita lautoja - ei siis mitään yllätyksiä..
Allekirjoittaneen saldo laudoissa lähes tuplaantui muutamassa tunnissa ja Julle venäytti nilkkansa kohtalaisesti. Ihan kunnon materiaaliakin saatiin jokaiselta, kuitenkin pois lukien jengin parhaan gäpivetäjän, Matin, joka odottelee isompia spotteja muiden tuskaillessa neljän rapun kanssa! Sellanen gäpireissu tänään, eikä mikään turha.
Allekirjoittaneen saldo laudoissa lähes tuplaantui muutamassa tunnissa ja Julle venäytti nilkkansa kohtalaisesti. Ihan kunnon materiaaliakin saatiin jokaiselta, kuitenkin pois lukien jengin parhaan gäpivetäjän, Matin, joka odottelee isompia spotteja muiden tuskaillessa neljän rapun kanssa! Sellanen gäpireissu tänään, eikä mikään turha.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Ja jatkuu
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Tuokin oli ihan hyvä
Julle ryhdistäytyi ja laittoi kingpingin kiinni ja näin varmasti skedeys alkaa taas luistaa ja tartteehan niitä temppuja ottaa nauhalla. Tässä on siis viikko aikaa kattoa linjat kuntoon kun puolet porukasta viettää lomaa kyproksella kaljan merkeissä! toivottavasti jätkillä hauskaa ja tietenkin Wade on messissä. Kelpais nytte se välimeren ilmasto, mutta pitäähä jonku jäädä meistoille.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Särkyä, kipua, kuvausta..
Mutta lomat sentään alkaa! Päivät alkaa menemään todella pitkiksi - iltapäivällä lähdetään ja rullailua jatkuu aivan puolen yön tienoille saakka. Leffa kun joka jätkällä on tähtäimessä, niin alkaa löytyä uutta spottia ja uusia temppuja. Hyvä niin, ettei pitkät päivät mene harakoille. Ja siis kaikesta väsymyksestä huolimatta fiilis on mitä mainioin. Skedetään kuvausta!
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Kesäkuu
Maanantaina oli siis loput tälle lukukaudelle ja alettiinkin heti hakemaan uusia juttuja nauhalle. Näillä näkymin taitaa olla Joonaksen viimeinen kuukausi skedeystä ennen inttiä joten varmasti tulee skeittaus voittoinen kesäkuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)