perjantai 28. toukokuuta 2010

Mystery solved!

Pitkään odotetut paidat on saapuneet mysteerisen saksalaisen lähetteen mukana aina Lietoon saakka ja tuloshan se miellyttää itse kutakin, vaikka kahta herraa paidat vielä paketissa odottelee. Seuraavia paitoja ja tarrojen tilaamisia mietiskeltäessä, nautitaan nyt näistä!

Mystery in a box.. or is it really a mystery?

Saksan maalta Suomen Lietoon on saapunut ruskea paketti, jonka sisältö vastaanottajalle on vielä mysteeri. Oikein laatikon sisällön arvanneet (bipenniksen kaverukset) voivat tulla avaamaan pakettia ja noutamaan palkintojaan tänään 28. toukokuuta allekirjoittaneen luota, työvuoroni päätyttyä. Alla kuva helpottamaan arvailuja.

Muistakaa pohtia laatikon tilavuus, arvioida paino ja muut vinkit jotka voitte poimia tekstistä yllä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Muisti palaa pätkittäin

Railakas lauantai on jo unohtunutta elämää, kuten se meinas olla jo lauantainakin kun hapan maitui oikein hyvin itse kullekin! Ei vaan, hyvä fiilis jäi ja Internazionale vei Uefa Champions leaguen. Tylsä arki se vaan taas pukkaa päälle, mutta tilipäivä on nyt taas todellisuutta ja rahojen kituuttelu on mennyttä elämää. Pitkät blogitekstit sikseen ja saatte nauttia lopun liikkuvan kuvan muodossa. Tätä nykyä sensuroituna.

saturdays with the bipennis (censored) from Joonas Valtanen on Vimeo.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Tarroja mieli halajais..

Tarjouksia on nyt muutama tullu ja hiukan on tyyriitä ollu tähän mennessä. Yks lafka nyt tarjos kolmee eri tarrakokoo/mallii 100kpl kutakin hintaan 200, eli neljäkymppii per lärvi ja siit irtois sit 60 tarraa joka herral.

Okei, aloin sit miettii et jos tilais blogin logost vaan yhtä kokoo eli about 13cm leveetä, olis suht sopiva mielestäni, aikalailla saman kokone ku toi isompi laminatarra. Ja sit tilais noist sienist niit pyöreitä 11x11cm kokosii. Sienis tulee vastaan se, et pitäs varmaan tilata yhtä värii useempi ja jos haluu useempaa värii, ni menee tilausmäärät aika valtaviks.

CONCLUSION: Lauantaina 22. toukokuuta 2010, järjestämme iltamat/päivämät Bipenniksen minin ympäristössä aloitellen jo iltapäivällä/alkuillasta. Varatkaa mukaan rullalauta sekä grillattavaa, että palan painiketta (vapaavalintainen alkoholiton tai alkoholia sisältävä juoma). Mukaan myös skedeysmieltä ja Matille kurkkupastilleja. Ja pähkäillään siellä tarrojen kohtaloa niin uskallan pyytää virallista tarjouspyyntöä. Osallistujat voi ilmottautua Valtasille (vanhempi töissä, niin juniori ottaa yhteydenottoja vastaan lauantaiaamuun saakka, jolloin kummatkin tavoitettavissa).

PEACE

torstai 20. toukokuuta 2010

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

EI VOI KESTÄÄ

Juuri saaman tiedon mukaan paitojen saapuminen kestää vielä viidestä seitsemään päivään, koska tulevat ilmeisesti aivan ulkomailta saakka. Ei jaksais malttaa...

lauantai 15. toukokuuta 2010

Julistan Bipenniksen kesän alkaneeksi

Torstaina pyhäpäivän kunniaks päästiin juhlistamaan lämpimän kesän alkua, kun nopeehopee lämpömittarissa kiirii jo kolmatta päivää yli kahteenkymmeneen! Grillaus sujui ja kylmä ohramallas kostutti kurkkua. Iltaa viettämään saatiin Ameriikan maalta hyvä ystävämme Andrew.

Suuria puheita pääsi Bipenniksen suusta, kun pienoinen kosinta lipsahti uutta mahdollista manageria kohden parin rohkaisevan jälkeen. Suhteeseen toivotaan vielä virallistusta. Näillä puheilla, tällä päivämäärällä: JANNE, OHI! Hyvä ilta, jätkät, hyvä ilta.

PS. SIELLÄ SE SUOMI PORSKUTTAA, VOITTOJA, VOITTOJA!

perjantai 14. toukokuuta 2010

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tunnusta väriä

Jees, pitkään haaveillut paidat on ny lähteny siis tilaukseen ja uudet pelivermeet saadaan päälle toivottavasti ens viikolla. Tuli komioi settei ja viikon pääst on sit komioi poikii keittirampeil!

PS. Laskeskelin tos et Masal, Joelil ja Jullel kustansi 19 euroo paidat, et Julle ja Masa saa hiuka palautuksii viel rahoistaa. Janil oliki tasaraha vaik Matin raha oliki :D

PSS. Huomenna klo 17 keittirampeil si tai jotai muuta. Hirveet kuumotukset pääl. Rauhaa.

PSSS. GO NORJA!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

No vittu flipperii

Viikkoon on mahtunu 0tuntii skeittausta, mutta kaikkee muuta kylläkin. Joel in Jack&Jones ja Joonakselle rosvopipo. Itse haaveilen pelkistä samalla kun kuuntelen paskaa poppia. Suomi-Tanska ja sii se sit oliki.

Muistutuksen sana

Nyt on palkkapäivä tullu ja menny, ja ainakin allekirjoittanut olis valmis tilailemaan komeeta kesäpaitaa. Niin tossa vaikka tiistaina voitas pitää pientä miittiä ja kattoo sekä paidoille kokoja että värejä, ni saatas hyvissä ajoin ennen t-paitakelejä komioita kolleja!

Kustannuksist sen verran, et 17,40 ihan regular mallinen T ja ja fruittitukille (tervetuloa klubiin julle!) mahdollisesti slimmimpi versio eskon kalliimpi. Lisäks postit sen 420, eivaa, tällä kertaa ei kohdata kyseistä lukua mut melkeen, siis postit nelosen. Värivaihtoehtoi on se 19 kipaletta, ni masaki löytää varmaan omansa. Toimituksesta sen verran et kahdesta kolmeen päivään menee niitten lähettämisessä, et jos ens viikol tilataa ni viikonloppuna voi ehkäpä jo herutella.

MITES ÄIJÄT?

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Moi mä oon Joonas

Aivan jäätävä! Pian tulee palkkaki ja sit se on pojat elämä risaseks, KYLLÄ!

moi mä oon mätti from Joonas Valtanen on Vimeo.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Scarred!

Näyttää sijoittuvan näköjään loukkaantumiset taas tähän toukokuun alkupuoleen, kun kattelin sivuja muutaman taakse päin 2009 toukokuulle saakka. Jep, no ei olis sitä reilii sielt pitäny kaivaa, tai ainaki uskoo ekan kerran jälkee mut minkäs tekee jos on kovapäine, mut paska.. Siin nähää taas tulos ja on muute paikat vieläkin kipeenä.


Janin reaktio haavaa katelles vaikuttaaki päällepäin ihan normaalilta, mut en sit tiiä kui sick Julle on?

maanantai 3. toukokuuta 2010

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Valmista tuli!

Terassi minin kylkeen saatiin valmiiks hyvissä ajoin ennen kuin kesä kunnolla on ehtinyt alkaa, ja sehän on hyvä juttu! Muutamat avajaisrituaalit päästiin jo suorittamaan ottamalla hapanta ja saunomalla. Vielä lämpimämpii kelei kiitos, ni sit siel voi vaik asuu! Vai mitä, TÄ!